Tänään en ole sinänsä AHMINUT, mutta syönyt olen kuin sika. Röh röh. Näköjään lihotan itseäni joulukinkuksi. Eilen illalla oli kaverien kanssa kivaa kaupungilla (ohhoh, Laura meni perjantai-iltana ihmisten ilmoille eikä jäänyt kotiin ahmimaan) ja tänään oli kivaa töissä. Miksi sitten valitsin kauppareissulla jäätelöä ja keksipaketin, miksi laitoin ne noin sata kertaa hyllyyn takaisin mutta otin aina uudestaan koriin ja MIKSI söin ne juuri äsken vaikka mieli teki enemmän kunnon ruokaa (mitä olisi vieläpä ollut pakkasessa valmiina annoksina)?

Nyt ei tee enää mitään mieli. Röh röh röh. Lenkillekin olisi voinut mennä mutta tämän vatsalastin kanssa ei pysty edes sängyltä nousemaan. Taidan olla vähän tyhmä.

Jos ostaa litran paketin jäätelöä ja dominokeksilaatikon niin miksi ne pitää mättää turpaansa kaikki kerralla minä vaan kysyn (itseltäni)? Eikö olisi ollut kivempaa syödä keksi tai pari huomenna aamukahvilla? Niin kai tekevät normaalit ihmiset.

Kaikesta huolimatta en pidä tuota edes kovin pahana takapakkina. Pyh pah, 350 grammaa keksejä (iiiik vajaa 2000 kaloria) ja litra (LIGHT) jäätelöä, eihän tuo nyt ole mitään.

On se kyllä... Mutta minkä sille nyt enää voi kun on jo mahassa.

Oksentamaan en rupea. Piste.

Miksi minä jauhan tästä jos ei sillä edes väliä ole? Olen repsahtanut sata kertaa pahemminkin. Jäätelökin, melkein terveysruokaa, maitotuote ja kaikkea. Kyllä vain, taidan olla vähän tyhmä. Tai no paljon. No ainakin toistan aina samat mokat, vuodesta toiseen näköjään.

En minä eilen ahminut yhtään, kun tiesin, että on kiva meno illalla tiedossa. Menihän se vähän porsasteluksi koko päivä, kuten tänäänkin, tuli syötyä aivan liikaa herkkuja, mutta pointti on se, että en AHMINUT. Kuten olen ennenkin kirjoittanut, paljon syömisellä ja paljon syömisellä on eroa. Haluan takaisin terveen suhtautumisen ruokaan. Sen, ettei tarvitse koko ajan miettiä mitä on syönyt tai mitä aikoo syödä. En jaksa enää tätä, että ahmiminen on se, mikä minua ja menemisiäni määrittää. Hyväksyn sen, että lievä neuroottisuus ja välinpitämöttämyys ruuan suhteen tulevat aina olemaan uskollinen seuralaiseni, ehkä se vain on osa luonnettani, mutta helvetti ei kai tämän näin hankalaa pitäisi olla. Haluan eroon tästä ahmijan leimasta, haluan haluan haluan!!