Syön sokeripaloja. Paketillisen eli puoli kiloa olen jo kohta popsinut. Näin alas en ole varmaan vielä koskaan ennen vajonnut. Olen sekä henkiseltä että ruumiilliselta tilaltani lössö, varsinainen säkkituoli, masentunut paska ja huono ihminen. Ja niin, syön SOKERIPALOJA, joita jouduin ostamaan vierasvarakahvitteluun koska hienosta sokeristahan alkaisin heti paikalla väsäämään jotain kaurahiutaletoscamössöä ja näin ollen ajattelin että palat olisivat vaarattomia mutta enpä näköjään voi pitää tuota kirottua huumettani missään muodossa kotonani.

Eilen oli aika hyvä päivä - lukuunottamatta valtavaa ahmimiskohtausta yöllä. Lähdimme ystäväni kanssa heti töiden jälkeen rannalle, joten suunnittelemani perjantairuokaorgiat jäivät (onneksi) vain siksi suunnitteluksi. Minä siis olin rannalla, bikineissä, ja uskon, että teeskentelyni rennosta ajanvietosta ja normaalista ruumiinkuvasta meni täydestä kuin väärä raha vaikka oikeasti mietin koko ajan vain miten läski tursuaa. Ja tursusihan se. Mutta meninpä silti sinne rannalle. Edistystä kai sekin, vaikka tunteekin itsensä ihan pelleksi.

No niin nyt ne sokeripalat loppui. 500 grammaa. Luoja.

Kävimme rannalta tullessa vielä yksillä joten siksi tulin myöhään kotiin ja ahmin yöllä - muuten kun olen sentään aika hyvin päässyt yösyöpöttelystä eroon. Ei ollut mitään syytä ahmia, mutta ahmimpa silti, väsymyksen ja sen yhden (joka siis kerrankin jäi siksi yhdeksi) takia kai.

Eikä tuo eilinen sinänsä edes vituttaisi, kuten ei se yksi kaljakaan eikä myöskään jäätelö rannalla, jos en tänä aamuna olisi jatkanut mässäystäni pokalla naamalla. Aloitin jo kahdeksalta aamulla joten peli oli menetetty tämän päivän osalta jo heti kättelyssä, jo ennen kuin iskin kynteni noihin sokeripaloihin. Voiko säälittävämpää enää olla? Minun mielestä ei. No ehkä jos lähtisin tästä vielä ostamaan lisämässyä. Noin 350 gramman kohdalla vielä harkitsin "pikku" kommandoiskua lähimarketin irtokarkkihyllylle, mutta nyt en taida kyetä enää edes laittamaan kenkiä jalkaan. Joten taidan olla saavuttanut Elämäni Säälittävimmän Pisteen.

Kotiin en uskalla soittaa vaikka pitäisi ja voisin ampua itseni tästä syyllisyydestä. En jaksa siivota vaikka lattian pölykerroksessa näkyy melkein polku sängyltä jääkaapille. Tiskivuori täyttää koko tiskipöydän ja -altaan koska olen sotkenut jokaikisessä astiassani jotakin ahmittavaksi kelpaavaa. Jääkaapissa killittää enää vain valo ja alan jo katsella sitäkin sillä silmällä.

Söin puoli kiloa paljasta sokeria. La vie est belle vai miten se nyt oli?