Tänään on vapaapäivä ja jumalauta jos jään kotiin nyhjäämään. Lenkillä kävin jo ja pesin tukan ja söin KUNNOLLISEN aamupalan ja nyt aion lähteä jonnekin, koska kotona mietin vain ahmimista ja jossain vaiheessa ratkean kuitenkin - joko silloin kun Me Naiset tulee (joo-o, lehteähän ei voi lukea ilman karkkia) tai sitten kun huomaan etten jaksakaan siivota ja pyykätä (jos on laiskapaska niin sitten pitää olla tietty LÄSKI laiskapaska). Joten en siivoa enkä pyykkää vaan teen jotain kivaa (vaikka minusta kyllä pyykin peseminen on ihan huippua ja siksi haluisin ostaa oman pesukoneen mutta se on aika kallis ja tavallaan ihan turha kun tuossa viereisessä rapussa on ihan hyvä pyykkitupa). Tämä on varmasti yksin asumisen hauskimpia puolia: jos ei huvita siivota niin ei tarvitse, itsehän siitä kärsii eikä täällä nyt vielä ihan niin saastaista ole... Heh, vielä.

On minulla lievä morkkis eilisestä. Ei pitäisi mutta minkäs teet. Vähän kipeä olokin. Minulla on ollut pieni flunssa koko kesän. Onko se siis syy jäädä kotiin järsimään ovenkarmitkin? EI. Ei ainakaan tänään. Tänään saan tehdä mitä tahansa muuta paitsi ahmia. Ainoa tavoite on päästä näiden seinien ulkopuolelle ja olla ahmimatta. Ei pitäisi olla ylivoimaisen vaikeaa. En itse asiassa edes tajua, mikä tässä muka on niin tuskallista, olenhan paljon iloisempi ja vähemmän altis ahmimaan silloin kun TEEN jotain. On tämä kanssa vamma kun ei omaa parastaan tajua, nytkin haaveilen vain isosta karkkisäkistä sieltä työpaikan alakerran kaupasta vaikka tiedän täydellisen hyvin miten hirveän itsesäälin ja -inhon ja lihomispaniikin se seuraavaksi päiväksi aiheuttaa.

Tekee mieli junaan. Taidan lähteä Tampereelle ostamaan jotain uusia koulurytkyjä - siellä kun on iso Esprit-myymälä, hih. Ihan sama vaikka menisi tili tyhjäksi kunhan en vain AHMI.

Tili tyhjäksi? Onkohan  minun koko elämäntapa vähän buliminen.