Sain tänään netistä tilaamani musiikit ja leffat ja nyt minulla on kaksi uutta lempilevyä: Once-elokuvan soundtrack sekä Duffyn Rockferry. Koko asunto raikaa kun huudatan. En tajua, miksi en ole pahemmin kuunnellut levyjä sen jälkeen kun muutin (vain radiota), sillä joistain kappaleista vain tulee hyvä fiilis, joistain huono, joistaín tulee jokin vuodenaika, tapahtuma, paikka tai muu muisto mieleen. Tämän kesän ja tämän asunnon soundtrack voisi hyvinkin olla tämä Duffy, entisen oli Kentin Du och Jag Döden.

Hyvä musiikki saa jopa unohtamaan sen, että tänään kävi taas vähän köpelösti tuon helkkarin syömisen kanssa. Ei mitään vakavaa kuitenkaan, en mokannut ihan totaalisesti, hahhah. Ei taida tulla mitään siitä, että oppisin syömään monta pientä ateriaa pitkin päivää - pieninkin kosketus sapuskaan kun saa aikaan sikamaisen ahmimiskohtauksen. Niin kävi tänäänkin, joten tämän päivän saldoksi jääköön yksi megalomaaninen "ateria" (syöminki paremminkin). Jos tuon olisi jakanut pieniin osiin, olisi kalorimäärä varmaan perstuntumalta ollut ihan ok, mutta kun kerralla sen vetäisi, niin meinasi vatsa revetä - eikä ollut eka kerta. Sisuskaluni ovat varmaan saaneet sellaista höykytystä tässä parin viime vuoden aikana, että tuskin raukat koskaan toipuvat. Olen silti iloinen, etten oksenna, sillä se se vasta sisukset tuhoaisikin.

Nyt kyllä nauran jo itsekin ääneen, mutta HUOMENNA aloitan alusta. Eilen oli maanantai ja pahoja käynnistysvaikeuksia ja tänään tiistaina maanantain jälkimainingeissa meni sitten koko päivä melko lailla persiilleen. Joten keskiviikko saa luvan olla Viikon Ensimmäinen Onnistunut Päivä. On helpompi aloittaa ns. puhtaalta pöydältä, kun konkreettisesti ON se puhdas pöytä - tänään siis sain jopa siivottua ja pestyä pyykit.

Huomenaamulla kuuntelen tsempiksi Glen Hansardin ja Marketa Irglovan When Your Mind's Made Up -kappaleen enkä se päässä soiden edes halua ahmia, d'accord?

Mietin muuten, että ehkä tämä jatkuva itsensä ruoskiminen ja tiettyjen ruokien välttely saa minut vain ahmimaan pahemmin. Kai sitä nyt alkaa hyvää pastaa himoitsemaan jos pakottaa itsensä syömään vain kaurapuuroa. Toisaalta, olen kokeillut NIIN monta kertaa ostaa makaronia ja tehdä siitä sivistyneesti ruokaa ja kappas: pussi onkin kadonnut parempiin suihin ennen kuin on nähnytkään kastiketta. Olen kuitenkin jo oppinut syömään leipää melkein ihmismäisesti, kun vielä pari kuukautta sitten ruispalapussin narahtaessa auki kuola valui jo valtoimenaan rinnuksillani ja olin valmiina hyökkäämään pussin kimppuun kuin susi lammaslauman. Nyt jos en osta margariinia, homma pysyy suurin piirtein hanskassa (heh, paitsi tänään). Kai tämä kaikki vain todistaa sen, miten hidas homma minulla on edessä. Pakko opetella syömään ruokalaji kerrallaan kuin vauva.

Opetella syömään uudelleen 22-vuotiaana, LUOJA. Välillä häpeän silmät päästäni siitä, että olen minä.