Että taas kyrsii. Mikä muukaan kuin oma vetelyys ja itsekurin puute. Siis ruuastahan tässä taas puhutaan vaikka tämä ei olekaan mikään laihdutusblogi.  Tunnustan, että äsken lipsahti homma lapasesta ihan vaan tylsistymisen takia. "Ekstra" iltapalan (siis ei ollu nälkä mutta jotain pientä teki mieli) piti jäädä sivistyneesti kaakaomukilliseen ja pariin hapankorppuun mutta vaivihkaa väsäsinkin niitä hapankorppuja aika kasan (huom huom, päällysteenä aamupalajuustoo jossa 5% rasvaa ja tomaattia joten ei sentään kovin turmiollista ja kaakaokin makeutettu hermesetaksella). Lopulta sitten napsin niitä hapankorppuja melkein paketillisen ihan kuiviltaan ja sitten tein vielä omaa herkkumössöäni eli puurohiutaleita, maitoa ja sokeria (parempaa kuin puuro ja halvempaa kuin murot) niin paljon, että kohta kun ne hiutaleet oikeen alkaa turpoamaan niin vatsa varmaan halkeaa. Kiva.

Ihan tyhmää, taas. Jälleen itseaiheutettu paha olo ja morkkis ihan vaan siitä syystä kun ei jaksa aikuinen ihminen keksiä ittelleen mitään fiksua tekemistä. Koko päivän olen sisällä nyhjöttänyt, paria noin tunnin reipasta ulkoilusessiota lukuunottamatta. Ja koko päivän olen taistellut hirvittävää napostelu- ja karkinhimoa vastaan ja nyt se sitten näköjään räjähti käsiin. Paska. Tämä laihdutusoperaatio junnaa näköjään taas siinä vaiheessa, että joka toinen päivä ahmitaan ja joka toinen kadutaan.

Ensi viikolla matkustan porukoiden luo, kotiin, juhannukseksi kun töistä on vapaata. Totta puhuen eniten stressaa se, kun en tahtoisi kenekään näkevän tätä alennustilaani - viime kerrasta kuin porukoita näin olen lihonut aika reippaasti enkä ole tainnut koskaan elämässäni olla yhtä pulskassa kunnossa. Ihan kuin niillä ittellä olis muka mitään sanomista, mutta kun sukulaisten naamasta oikeen paistaa vahingonilo. Muistan edelleen sen häpeän, kun mummo kerran (siis noin puolitoista vuotta sitten kun tämä kirottu lihomis/laihtumisrumba alkoi) kahvipöydässä töräytti, että "onpas Lauran posket pyöristyneet". Teki todella mieli rynnätä vessaan kakomaan se mussuttamani pulla ulos.

No mutta. Jos keskiviikkona tai torstaina lähden, niin eipä tässä kai ihmeitä enää ehdi tekemään. Havahdun aina liian myöhään. Ihannetapaus tietty olisi, ettei tartteisi laihduttaa, ainakaan paniikissa.

Tänä aamuna onnistuin lukitsemaan itseni pyykkituvalle. Ulko-oven lukko oli mennyt rikki niin, ettei ovea saanut avatuksi sisältäpäin. Piti sitten pelastautua ikkunasta. Meinas tulla paniikki vaikka nauroinkin itekseni että VAIN MINULLE voi sattua tämmöistä.

Ja sainhan tänään sentään lapaset valmiiksi. En laita kuvaa tänne koska tämä ei myöskään ole neuleblogi. Mutta ihan hienot niistä tuli, olen melkein sairaalloisen ylpeä ja hiplaan niitä tuon tuosta. Olen aika iloinen ettei koulun kässäntunnit olekaan jättänyt minulle pysyvää käsityökammoa.

Eli tätä illan pikku (haha, pikku, joo joo) repsahdusta lukuunottamatta ei päivä niin harakoille sitten mennykään. Hyvähyvähyvä.