Oli pakko käydä kaupassa ostamassa evästä viikolopuksi töihin. Osoittautui kohtalokkaaksi. Joo en ostanut irtokarkkia. Hyvähyvä. Mutta laskiaispullia kyllä. Monta. Ja söin ne kaikki. Tarkoituksenanikin oli kyllä syödä ne kaikki. Ei hyvähyvä mutta ei kovin pahakaan. Kyllä minä aina porukoillakin äitin tuoretta pullaa vedän niin että napa naukuu eikä kaduta yhtään (seli seli).

Mutta mikä on positiivista, on se, että sain pitkään asiaa pohdittuani testattua millaista on ahmia laskiaispullia (tai nojaa, ei tuota voi kyllä edes laskea ahmimiseksi minun mittapuuni mukaan, lähinnä se oli sivistyneissä rajoissa pysyvä laskiaispullayliannos) ja täytyy sanoa ettei se kovin kummoista edes ollut. Vähän niinkuin jonkun tivolin vuoristorata: näyttää kyllä hurjalle mutta tosiasiassa kyytiä kestääkin vain pari minuuttia eikä loppupäässä ole edes oksentanut syliinsä. Ihme, ettei tee edes yhtään mieli ahmia lisää, kun yleensä tässä vaiheessa (siis mahani on vasta puolitäysi jos edes sitäkään, koska olen onnistunut venyttämään sen samankokoiseksi kuin jollain 200 kiloisella rekkamiehellä) mieli tekee niin maan helvetisti mättää siihen saakka että menee tainnoksiin. Suurin ihme on kuitenkin se, ettei yhtään tee mieli IRTOKARKKIA. Normaalisti sitä uppoaisi missä tilanteessa tahansa, mutta nyt melkein öklöttää. Ehkä olen ollut niin kauan siitä erossa (siis sen jokapäiväisestä syömisestä tai no 24/7 sokerihumalasta siis) että alan jo päästä eroon pahimmista vierotusoireista (pari ekaa päivää satsin jälkeen kuivilla on silkkaa tuskaa).

Taidan muuttaa blogini aiheen irtokarkittomaksi elämäksi.

Siispä yhtä kaikki, olen aika tyytyväinen, vaikka olisihan nuokin pullarahat voinut säästää tai ostaa edes mieluummin vaikka jotkut kivat sukat tms (voiko olla tylsempää mutta samalla niin hauskaa tapaa ilahduttaa itseään kuin ostaa uudet sukat?).

Olisi ehkä kannattanut mennä sittenkin sille tunnille. Psykologitätikin sanoi että pitäisi mennä sinne edes nuokkumaan. No huomenna olen taas kunnolla (menen töihin) ja jatkan Uutta Onnellista Elämääni (olipas hienoa kerrankin sanoa "jatkan" eikä "aloitan" ja vielä monen hyvin menneen päivän jälkeen). Ja nyt menen nukkumaan jotta jaksan aamulla herärä reippaana raatamaan. No ei vaan kivempi mennä vaikka jynssäämään jarrujälkiä vessanpöntöistä kuin viettää koko viikonloppu noiden kahden "minä valitan olemattomasta metelistä" ja "minä pesen itseni kloriitilla joka aamu" -niuhon kanssa.