Uusi vuosi ja uudet kujeet - voiko kliseisemmin enää kirjoitusta aloittaa. Palaan vaivihkaa vuodatuksen uudistuneeseen blogitodellisuuteen (sain shokin avatessani etusivun ja etsiessäni hädissäni omaa pikku orkesteriani) ja syömishäiriön murjoma itsetuntoni kiittää kaikkia kommeteista, joissa minua ja hölmöjä juttujani on jopa kaivattu.

Nyt te ette osaa arvata, että olenko ollut poissa kuvioista kumman takia: siksi kun menee niin hyvin vai siksi kun menee niin huonosti. Nyt olen taas kotona Turussa, ja sekä omaksi että toistenkin iloksi voin todeta, että a) en ole ahminut kertaakaan koko joululoman aikana b) koko syömishäiriöni on ollut talviunilla viimeiset pari viikkoa ja teen kaikkeni että se horrostaa seuraavat sata vuotta vanhempieni täyttämästä jääkaapista huolimatta c) en ole edes ajatellut ahmimista joka päivä d) olen vähän ihastunut.

Tuntuupa omituiselle kirjoittaa, tässä ja nyt. Olen onnellinen. Tällä hetkellä, omassa pienessä jääkylmässä asunnossani, parin tuikkukynttilän palaessa ja lumen sataessa pimentyvässä illassa, minut valtaa niin suloisen pakahduttava onnen tunne, etten tiedä miten päin olla. Ei kai tähän muuta tarvita. Saisipa tämän tunteen, tämän hetken purkkiin. Minulla on oikeasti sellainen olo, että tämä vuosi ei voi mennä huonosti.

Niin, olen ihastunut. Kai. En tiedä mitä olen, mutta olenpa sitten mitä tahansa, se on käypää hoitoa binge eating disorderiini. Yksityiskohtiin menemättä, kunnon seksi parantaa kaiken, jopa syömishäiriön näköjään. En tiedä tuleeko tästä jutusta mitään, tai haluanko edes siitä jotain tulevan, mutta ainakin minulla on muutakin ajateltavaa kuin se, montako kaloria on 400 grammaan suklaarasiassa, piparilaatikossa ja viidessä tuhdissa kinkkuvoileivässä, kuinka monella juoksulenkillä ne kulutetaan ja millä ruualla sitten otetaan uusintasessiot.

En ole laihtunut grammaakaan - en kyllä lihonnutkaan. Joululomalla söin paljon ja kaikkea, mutta en ahminut kontroloimattomasti yhtäkään suklaarasiaa (viimeisen jopa lahjoitin veljelle). Suurimman osan ajasta olin kipeänä, enkä edes silloin jaksanut ajatella sitä, miten pelkkä makaaminen ei laihduta yhtään. Minä en jaksa enää miettiä pelkkää ruokaa, liikuntaa, laihduttamista ja tätä ikuista kierrettä.

En tee uudenvuodenlupauksia. Heitän ruokapäiväkirjani helvettiin, ostan kaappiin margariinirasian ja VAALEAA leipää ja jos en jaksa mennä lenkille niin en mene. Tajuan taas, miten hirveää tuhlausta nämä kaikki vuodet tämän syömishäiriön kanssa ovat olleet.

Tästä vuodesta tulee erilainen. Lupaisin jos en lupaisi mitään.