Tänään ryven taas jossain helvetin alimman kerroksen siivouskomeron hiirenkolon lattialistan sauman tuntumassa. Aamulla oli tentti ja siihen se koulupäivä sitten minun osaltani jäikin. Tentti meni surkeasti. Hitot siitä, miten eilen iltapäivällä hehkutin miten parhaansa tekeminen riittää. En varmasti pääse läpi ja masentaa jo valmiiksi. Läksin sitten heti kotiin palautettuani tuon kirotun koepaperin. Eli toisin sanoen lintsasin (taas) kolme tuntia.

Koko päivä alkoi ihan paskasti joten olisi ollut ihan turhaa jäädä koululle pidättelemään itkua. Ahminkin, oikein kunnolla, mutta nyt jopa sekin tuntuu toissijaiselta kun ahdistaa vaan niin helvetisti. Ahdistaa ja masentaa. Mitä muuta tällaiselta päivältä voi odottaa kuin kunnon alennustilaa?

Inhoan syksyä. Inhoan lokakuuta ja vesisadetta ja pimeää. Tänä aamuna kun ajoin pyörällä, kaatosateessa totta kai, koululle, joka ikinen kerta ylittäessäni suojatien joku idiootti meinasi ajaa autolla ylitseni (ja minulla ON lamppu ja heijastimia). Tiedän, tämä seuraava on nyt erittäin angstaavaa ja lapsellista, mutta meinasi siinä keskisormi nousta pystyyn aika monta kertaa kun iso mersu bemari mikä lie (jonka ratin takana joku vielä puhuu kännykkään ajaessaan 200 metrin työmatkaansa, takapenkillä Eevi-Petterit, Jessica-Josefiinat ja muut hemmotellut Liisapekat nenä kiinni takalasissa imitoiden isin ja äidin ajotyyliä tulevaisuutta varten) roiskuttaa kurat päälle ja mulkaisee pahasti kun yrittää päästä tien yli. Ja sitten jalankulkijat. Tänään oli oikeastaan ensimmäinen aamu kun oli oikeasti pimeää ja autojen lisäksi sydämentykytystä lisäsivät kävelijät, jotka ilman heijastinta ja väärällä puolella katua hyökkäsivät yhtäkkiä pyörän eteen jostain sivupuskasta ja mulkaisivat hekin pahasti jos hätäännyksissään rimpautti vähän kelloa tai kaarsi melkein katuojan kautta improvisoidun väistöliikkeen. Tässä taas turkulainen liikennekulttuuri helvetti. Kaikki poukkoavat ihan miten sattuu. Taidan siirtyä bussikyytiin ja itkeä äidille ja isille miten rahat loppuu.

Jos en olisi melkein ääneen vollottanut ajaessani koulusta kotiin, olisin voinut jopa itse nauraa tilanteelleni. Päälläni olivat taas hirveimmät rytkyt mitä tuolinkarmilta aamulla käteen sattui plus kaiken päällä iso sadetakki jonka hupulta vesi valui noroina naamalleni, iso karkkipussi pompsotti etupyörää vasten rikkinäisessä muovikassissa, hanskani repeytyi pyörän lukkoon ja koko ajan vain ajattelin miten saisin pian sen niin ihanan kamalan turruttavan karkkiähkyn vatsani pohjalle ja hyvän syyn olla masentunut ja lihava paska koko loppuviikon.

Välillä en tajua, millä logiikalla minä oikein elän ja toimin.

Pakko varmaan mennä sössöttämään sille terkalle näitä syömisjuttuja. Tuntuu, että olen ihan umpikujassa.