Hip hei tänään oli huippu päivä koulussa ja muutenkin.

Hip hei sen kunniaksi ostin pullaa ja keksejä ja söin ne kaikki vaikka pakastinkin on keksitty.

Hip hei löysin kaupasta täydelliset Vagabond-kengät ja niiden takia peruin kaikki lehtitilaukset (paitsi Hesarin) ja tyhjensin säästöpossun ja minulla on ehkä juuri ja juuri varaa niihin.

Niinhän siinä totta kai sitten kävi, että monen päivän stressi purkautui ahminnalla tänään sen stressiä aiheuttavan jutun ollessa ohi. Tänään "sain" ahmia ja otinkin sitten tilaisuudesta vaarin. En tajua, mitä ylipäänsä taas stressasin ja ennen kaikkea en tajua, miten ahmiminen siihen liittyy. Olisi päästävä tästä turmiollisesta tunnesyöpöttelystä eroon. En suostu kuitenkaan vaipumaan epätoivon alhoon tästä lipsahduksesta - onnistuinhan kunniakkaasti olemaan ahmimatta jo kaksi päivää. Pullasta ei kannata itseään vihata - sehän on melkein terveellistä, hahaha. Olin jo taas candykingkauha tassussani kun muistin mitä eilen kirjoitin: ei irtsareita. Ajattelin siis järkiaivoillani enkä mielitekoaivoillani. (Lähikaupan henkilökunta varmaan naureskelee jossain takahuoneessa videovalvontamonitorille, jossa näyn minä vähintään joka toinen päivä vatkaamassa kauhaa edestakaisin ja norkoilemassa kuin vaivihkaa pullahyllyllä.)

Viikonloppuna yritän olla mässäämättä vaikka olisi miten hyvä tilaisuus hyvänsä vain olla möllöttää kotona ja mutustaa koko ajan jotain. Karkkia en ainakaan osta. Piste. Minulla on kunnianhimoinen tavoite lauantaille ja sunnuntaille: syödä vähintään kolme normaalinkokoista ateriaa päivässä suunnilleen ihmismäisiin aikoihin. Koulupäivinä homma pysyy paremmin (haha, ei hyvin mutta paremmin) hallussa, varsinkin jos syö koululla, viikonloput tässä se pahin koittelemus on.

Mutta minä yritän. Taistelen. Potkin, raivoan ja itken. Yritän täyttää elämäni ihan millä tahansa muulla kuin ruualla. Minun elämästä tulee vielä Erittäin Mukavaa ja Onnellista.