Kävinpä sitten keskustelemassa meidän laitoksen assistentin kanssa henkilökohtaisesta opintosuunnitelmastani eli HOPSista (siis siitä paskanjauhantasuunnitelmasta joka vaivasi siitä lähtien kun siitä alettiin hienovaraisesti vihjailla). Keskustelu meni jopa ihan hyvin enkä saanut piiskaa suunnittelemattomuudestani ja puuttuvista tiedoista kuten olin pelännyt. Saatan nyt jopa olla vähän paremmin perillä yliopistomenosta kuin hetki sitten!

Kyllä tämä siis taas tästä. Uusi elämä takkuaa vähän, mutta kai sitä voisi huonomminkin mennä.

Kimppa-asuminen alkaa tosin tälle tytölle riittää. On epäinhimillistä pakottaa minut katselemaan aamusta toiseen kämppiksen puuronkeittoa, tiskausta ja repun pakkaamista, joka jatkuu joka aamu samana, oli sitten arkipäivä tai viikonloppu. Sama iltaisin. Illallinen tasan kello neljä, iltapala (joka ilta teetä ja viiliä) seitsemältä. Jos tuosta poikkeaa niin maailma varmaan kaatuu niskaan. Sitten se hiljainen paheksunta. Okei, kuljen pyjamassa toisinaan koko päivän, käytän kolmea eri shampoota, kuuntelen radiota ja syön karkkia. Tekeekö se minusta pahan ihmisen?? Suurin osa vitutuksesta on vain ja ainoastaan omaa vainoharhaisuuttani, eikä varmaan ole kovin hyväksi mielenterveydellekään olla koko ajan ärsyyntynyt, mutta eipä ole rahaa hankkia yksiötäkään. Alkaa tosiaan piisata. Ei se vaan aina ole niin helppoa asua täydellisen vastakohtansa kanssa (kuvitelkaa siis millaista kämppikselläni mahtaa olla MINUN kanssasi, hehhee, sääliksi melkein käy)...

Tekee taas mieli karkkia. Tai ei tee mieli vaan olisi pakko saada. Kroppa vaatii sokeria. Vieroitusoireita, suorastaan fyysinen paha olo. Joku pöljä (jolla ei varmaan ole ikänään ollut minkäänlaista riippuvuutta) on sanonut, että mieliteko menee vartissa ohi, mutta olen pyörinyt tuskissani koko päivän eikä loppua näy. Sisko uhkasi passittaa jonnekin vieroitusklinikalla ja harkitsin jo sitä itsekin.