En edes tiedä mitä kirjoittaa, kun on kerrankin hyvä olo. On niin helppo ruikuttaa aina samoista ongelmista, ja mietinkin,  kuten olen jo aiemmin maininnut, että mitä minulle jää jäljelle kun (KUN) joskus pääsen lopullisesti eroon tästä järjettömästä ruokashowsta.

Eilen ostin itselleni joululahjan (olen ollut niin tuhma, ettei pukki tuo minulle muuta kuin risuja, niin pitää ostaa itse, hehehe): Le Petit Robert 2008 -ranska-ranska-sanakirjan. Olen  o n n e l l i n e n. Olen haaveillut tuosta pikkuroobertista siitä asti, kun aloitin ranskan opiskelun lukiossa. Nyt se makaa lahjapaketissa pöydänkulmalla ja on niin hieno, etten melkein uskalla koskea, vaikka mieli tekee repiä paketti auki ja uppoutua siihen korviani myöten koko päiväksi. En tiedä, pitkitänkö jännitystä ja avaan "lahjani" vasta jouluna vai otanko uuden parhaan kaverini heti käyttöön.

Kuka muka väittää, ettei shoppailu piristä?

Minulla on melkein koti-ikävä. Tulin siihen lopputulokseen, että tämä itsenäisyyspäivä/lakkiaisten kotonakäynti ei ole niin paha, koska silloin on niin paljon muuta touhotettavaa, etten ehdi ahmia enkä tapella. Minulla on asennevamma. Tai oli. Tai on edelleen, mutta nyt se vaan on pois päältä väliaikasesti. Minä itse päätän, ahminko kotona vai en, ja tuleeko minulle siis entistä ahdistuneempi olo vai ei. Jos lähden täältä suunnilleen täyspäisenä, todennäköisesti pystyn hillitsemään itseni (kaikissa asioissa) paremmin myös kotona, ja mikä parasta, myös tänne paluu sujuu muuten kuin itku kurkussa ja karkkipussi kassissa. Eli, tavoite on olla ahmimatta ja rypemättä itsesäälissä.

Miten kukaan voi tehdä vanhempiensa näkemisestä näin ison möhkäleen mahaansa, minä vaan kysyn...

Kokeilin vaatteita, mitkä aion laittaa sinne veljen juhliin. Hame meni kiinni mutta näyttäisi huomattavasti paremmalle ilman tätä tajutonta pömppömahaa. Sitten intouduin kokeilemaan myös muita vaatteita, joita en ole (sattuneesta syystä) pitänyt koko vuonna. Raivo siinä lähinnä tulee, kun housut, jotka oli juuri sopivat vielä vuosi sitten, kiristää nyt niin ettei meinaa henki kulkea. Tapporääkkiläskienriisto siis jatkukoon.

Sitten, kokeiltuani juhlavaatteita ja tavallisia vaatteita, aloin myös tonkia kirpputorille raahamista odottavaa kasaa (joka on odottanut sitä jo varmaan kaksi vuotta) ja löysin sieltä villatakin, josta tekaisin sitten hihat pois ratkomalla ihanan palmikkoneuleliivin. Lauralla on myös luova puoli, haha.

Mutta nyt Laura lähtee "luomaan" joko miljoonatta viidettäkymmenettä lapasparia tai ranskan aineitta ja esitelmää (*silittää hellästi Le Petit Robertiaan).