No niin rakkaat ystäväiseni, niinhän siinä kävi että Iso Arska tuli kylään. Ja Iso Bulle myös. Ja arvanette myös etten noilla tarkoita auringonpaistetta ja herkullista pullaa, vaan Erittäin Aggressiivista Ahmimiskohtausta sekä Äärimmäisen Nolostuttavaa Bulimiayritystä.

Eilinen oli onnistunut päivä, kaiken suhteen. Tämäkin aamu oli oikein mukava, heräsin myöhään, laittelin hyvää aamupalaa, kävin hiihtämässä ja aurinko paistoi ja räystäät melkein tippui ja ajattelin että mikäs tässä on elellessä. Sitten. Tein. Puuroa. Eikä siinä vielä mitään, söinkin siitä puolet ihan kunnolla. Mutta sitten se minun pimeä puoleni käski laittamaan siihen puuronloppuun voisilmän ja siitähän se riemu repesi. Voita ja leipää ja leipää ja hilloa ja kaakaota ja keksiä ja hilloa ja kaakaota ja jopa ikivanha suklaapatukka jonka löysin keittiönlaatikosta. Voi JUMALAUTA nainen. Mitä tuli taas tehtyä.

Ison Arskan hoidettua hommansa ryvin tovin itsesäälissä kunnes päätin mennä katumuslenkille (mitä typeryyttä tuhlata noin kaunis iltapäivä KATUMUSlenkkiin, yhyy). Menin juoksemaan metsään, ja siellä sitten lenkin päässä kaivoin tyynenä kuopan lumeen, työnsin (en enää niin tyynenä) sormet kurkkuun ja jatkoin matkaani kuin ei mitään. Siis JUMALAUTA nainen. Tämä on kyllä pahinta mitä itselleen voi tehdä.

Nyt alan laittaa ruokaa rakkaalle perheelleni joka palaa kohta töistä ja koulusta vaikkein kyllä totta puhuen haluaisi enää nähdäkään mitään millä pystyy itseään ravitsemaan. Oli vain pakko vähän vuodattaa tässä välissä tänne. Olen tyhmä. Täällä kotona syömishäiriöni karkaa aina täydellisesti lapasesta.