Tänään en ole ahminut eikä tee edes mieli. No tekeehän, mutta itsensä voittamisen riemu menee ahmimishimon edelle. Tänään koulusta tullessa kun ajoin kylmissäni pyörällä marketin ohi, se Tyhmä Pääni sanoi että "jospa sittenkin, ihan vähäsen vaan, kun on jo kaksi hyvää päivää takana ja viikonloppuun vielä aikaa" (menen siskon luo ja sieltä kotiin LAIHEMPANA tai ainakin ilman ahmimispöhöä), mutta luojan kiitos se Viisas Pääni sanoi, että jatka ajamista vaan, kohta maha saa normaalia ruokaa eikä tartte iltaa itkeskellä että mitä tuli taas tehtyä. Eli tämän päivän osalta alan olla voiton puolella. Kovin koitos varmaan oli juuri tuo kotimatka kun Siwoja ja K-kauppoja ja S-marketeja ja jopa Prisma (jossa on paras candyking-valikoima halvimmalla) on kaikkia silmänkantamattomiin - tai ainakin ahmimishimon sumentamien silmien kantamattomiin.

Eilen sain kiitettävästi niitä kaiken maailman paska-ainekirjotuksia ja paskaloppuraportteja jne jne jne tehtyä. Olin ihan yllättynyt itseeni. Nyt sitten on vähän toinen ääni kellossa (LAISKA) mutta huomenna on kokonaan vapaa päivä joten ehkä kerään voimia tämän illan. Hahahha. Taas siis.

Luulen, että Y on todella ihan umpihullu. Ensimmäinen ääni, joka sen huoneesta aamulla kuuluu, on järjetön kolina ja ryminä. Se taitaa oikeasti hakata päätä seinään tai jotain muuta vastaavaa. Tai sitten se siirtää huonekalujensa järjestystä joka aamu. Tai pilkkoo sänkyään kirveellä palasiksi. Uskoisin siitä ihan mitä vaan. Nykyään se ei poistu enää muuta kuin ehkä kerran viikossa ostamaan lisää säilykkeitä ja appelsiinimehua. Eikä me enää edes tervehditä. Kumpikin on kuin toinen olisi ilmaa. Tilanne voisi olla kiusallinen, mutta en enää jaksa edes välittää.

Siis tämä kämppisjuttu on HYVÄÄ välipitämättömyyttä. Turha vaivata päätään sillä, että toinen on sekopää. Me vaan jaetaan keittiö ja kylppäri.

Tämä aivan liian kauan jatkunut itsensä rappiolle päästäminen on puolestaan sitä HUONOA välinpitämättömyytta, ihan vaan tarkennukseksi.