Äiti sairastui joten ei ne pääsekään tulemaan. Paska homma, vaikka stressasinkin aika kovasti (sain itseni jopa ihan ihmismäiseen kuosiin, siivosin hyvin ja valmistauduin henkisesti SEKÄ elättelin toiveita kunnon ruuasta niiden laskuun). Toisaalta taidan olla tosi helpottunut, onko se ihan sikamaista?

Tyhmää tässä on nyt se, että ei ole mitään tekemistä. Jos olisin aiemmin tiennyt että homma peruuntuu, olisin voinut pyytää päästä töihin - ei nyt samana aamuna enää kehtaa soittaa ja kysyä että "hei tarvittaisko siellä...". Tänään ei ole mikään paikka auki (olisikohan edes joku kahvila ja leffateatteri, voisi vähän huvitella itsensä kanssa) mutta aurinko paistaa joten voisi tehdä vaikka pikku pyöräretken. Hmmm... En aio ahmia edes siitä syystä, että nyt "voisin" kun porukat ei tulekaan (tätä tekosyytä käytän todella usein). Miksi pilaisin tämän hyvän olon ITSELTÄNI?

Rakastan tällaisia aamuja (ainoa mikä häiritsee on tuo apina tuossa viereisessä huoneessa jolla oli surinasta päätellen eilen taas kunnon sessiot vibransa/painepesurinsa/maantieporansa kanssa suihkussa). Nukuin hyvin, aurinko paistaa suoraan huoneeseeni, jaksoin tehdä kunnon aamupalan (tekaisin jopa itse teeleipiä, ohhoh) eikä ole mikään kiire minnekään. Sitten kun saan se oman asunnon (Pariisin keskustasta bien entendu) haluan että jokainen aamu on edes vähän tällainen.