Yhtäkkiä tuli ihan kamalan, lohduttoman surullinen olo. Ja siis tekee mieli lohtusyödä. Mutta olisi ihan liian raadollista pilata tämä melkein romanttinen kaihomieli jollain niin arkipäiväisellä ja rumallakin kuin marketin värikkäillä karkeilla. Ei, Laura rypee nyt, ja kerrankin jostain muusta syystä kuin siitä että on taas ratkennut porsastelemaan. Jotain elämäntuskaa yleisesti kai tämä sitten on.

Melkein voisi sanoa että tänäänkin oli Hyvä Päivä. Tähän mennessä on tullut pysyttyä liikkeellä kiitettävästi. Sain pyörän korjauksesta ja se maksoi jopa vähemmän kuin olin odottanut. Kyllä oli taas mukava ajella kun kaveri on kunnossa. Huvittelin ajelemalla ihan uusia katuja ja reittejä pitkin. Löysin ihania antikvariaatteja ja kirppareita ja tosi kauniin kirkon. Hassua, miten koko kaupunki on tavallaan mennyt hukkaan koko tämän ajan, siis melkein vuoden, mitä olen täällä asunut. Nyt vasta alkaa tuntua sille, että osaan ja pystyn ja jaksan kiinnostua.

Sisko on tällä hetkellä matkoilla Euroopassa unelma-avopuolisonsa kanssa. Ei käy kateeks, ihan muuten vaan... Toinen juhlii Berliinissä ja toinen siivoaa toisten paskoja pystyäkseen maksamaan vuokransa talvella. Tasan ei käy onnen lahjat mutta kun noin on ollu aina, niin en jaksa enää edes olla katkera. Olen kateellinen siskolleni, voin myöntää sen jopa ihan avoimesti, sillä kun on aina ollu kaikki ja mulla ei mitään. Se vaan aina onnistuu putoamaan jaloilleen, minä en.

Pitäisi siivota. N:n tonnikalapurkki on edelleen jääkaapissa ja puoliksi juotu kahvikuppi sekä kuivunut sämpylänpuolikas varmaan kolmatta päivää keittiön pöydällä. Minä en niihin koske, eikä siis oikeen innosta alkaa puunaamaan niiden ympäriltäkään. Eletään sitten paskan keskellä, itse asiassa tällä hetkellä minulla ihan sama. Ja ihan kuin olisin niin siisti itsekään, toisten sotkuja on kai vaan hankalampi sietää.