Näkisittepä jääkaappini nyt. Se on tyhjä, siis todella TYHJÄ. Siellä on vain ikivanha light-mehupullo ja jonkun sukulaisen ulkomaantuliaishanhenmaksarasia (ja siihen en koske pitkällä tikullakaan koska on vähän höm höm huonoja kokemuksia kyseisestä aineesta sekä liiasta viinistä Ranskassa).

Näkisittepä tiskipöytäni nyt. Se puolestaan ei ole tyhjä. Ahmin ties mitä sössöjä jopa pikkulusikalla koska isoja ei enää ollut puhtaana ja eihän nyt ahmiessa aleta tiskaamaan vaan kokataan vaikka ämpärissä ja vedetään se sieltä sormilla. Lisäksi hellalla lojuu kasa roskia koska varsinainen roskis on täynnä ja olen liian pohjalla ottaakseni ne kymmenen askelta jotka vaadittaisiin ulkoroskiksille.

Näkisittepä MINUT nyt. Tai onneksi ette näe eikä näe kukaan muukaan. Itse asiassa en vain PYSTY menemään edes viemään niitä roskia tämän näköisenä ja tässä olotilassa. Olen yhtä vatsaa ja naamaa, silmät ja napa kuin kolme rusinaa turvonneessa pullataikinassa joka tursuaa kupista yli. Minä tursuan yli, tosin päälläni on ollut koko päivän iso pyjama jossa ei tursuaisi norsukaan. Olen koko päivän öööh AHMINUT sekä lukenut vanhoja hesareita ja (kateellisena) katsellut muotiblogeja. Ainoa ihmiskontaktini oli Telefinlandin puhelinmyyjä jolle sanoin että kännykkäliittymäasiani ovat kyllä ihan kunnossa kiitos.

Joten voiko tämän enempää pohjalla taaskaan olla. En usko että voi.

Ai niin, voihan toki. K-kaupoissa olisi tarjouksessa kolme Maraboun suklaalevyä (joita siis todella rrrrrrrrrrrrrakastan, varsinkin sitä minttukrokanttia) kolmella eurolla. Siis kolme levyä kolmella eurolla, eikö tuo nyt mene jo vähän överihalvaksi. Ja siis näitä suklaita olen ajatellut koko päivän ja vetänyt takin tähän pyjaman päälle noin viisi kertaa ja etsinyt avaimet ja rahapussin sikolättiroskaröykkiöksi muuttuneesta kämpästäni lähteäkseni pikapikaa pyörähtämään lähimmässä K-marketissa jossa ei varmasti tule tuttuja vastaan. Mutta en vain ole PYSTYNYT lähtemään. Kai ihan hyvä niin, mutta säälittävyyden huippu taitaa olla se, ettei pysty enää edes poistumaan kotoaan ostamaan lisää ahmittavaa koska on niin surkea paskaläjä että häpeää olla olemassa ja hengittää.

Että näin glamoröösiä voi syömishäiriö olla.

Ja mitä minä sitten ahmin kun en ole ruokaa ostanut päiväkausiin? Suunnilleen jauhoja pussista, kyllä. Pakastevihanneksilla, öljypurkilla ja jauhoilla saa jo aika pahaa tuhoa aikaan. Aamulla minulla oli vielä kaksi kananmunaa, omenia ja Hermesetas-tekosokeria. A vot, niistähän nousi tunnelma kattoon. Nyt se on valahtanut kellariin asti ja jatkaa matkaansa maan ytimeen ja sieltä Kiinaan asti jossa olympialaisten jälkihuumassa voisi syödä vaikka koiria ja rottia ja pari ihmisoikeusaktivistia - nutellalla siveltynä tottakai.

Kai minua vain stressaa se helpotus kun työt loppui ja nyt olen tavallaan taas tyhjän päällä ja pitäisi keksiä joku rytmi arkeen ja alkaa henkisesti valmistautua koulun alkuun. Joku paska orientaatioviikko minua ei tässä mielentilassa voisi vähempää kiinnostaa, hyvä jos saan itseni ensi maanantaina varsinaisena ekana päivänä potkittua paikalle.

Miten voi taas olla näin ankeaa kun eilen oli niin kiva päivä? Me no understand.