Torstaista lähtien olen ahminut, mutta en karkkia. *Taputtaa käsiään, ojentaa itselleen onnitteluruusuja ja pikkuisia pehmonallekarhuja sekä hätistää innokkaita ihailijoita (eli lähinnä Myyrä-pehmolelua ja kuluneita aamutossuja) kauemmaksi. En ole tyytyväinen, mutta en voi itseltäni enempää vaatia. *Huokaa syvään silkasta turhautuneisuudesta. Nyt yritän vieroittaa itseni irtokarkista ja sitten kun sokerinhimo ei enää ole ihan näin raastavaa, alan todenteolla rukata ruokavaliotani kuntoon.

Tai no oikeastaan, ei minun ruokavaliossa ole kai muuta pahasti pielessä kuin MÄÄRÄ. Tykkään oikesti terveellisestä ruuasta, mutta paska homma että olen onnistunut senkin asian elämässäni munaaman näin nololla tavalla.

Eli Kertomus Kuinka Laurasta Tulee Onnellinen: vaihe 1) napanuoran katkaisu candykingistä ja vaihe 2) normaali syöminen. Tavoiteaika: vuoden 2008 ensimmäinen puolisko (en KESTÄÄÄÄÄÄÄÄÄ enää tätä elämän tuhlausta ja kesällä haluan olla nätti, laiha ja iloinen - kuuratessani perse ruvella ja hikinoro selässä toisten kararoden kakkavaippoja ja ryyppäysporukoiden vanhoja kondomeja ja kossupulloja).

Tänään karkinhimo oli niin suunnaton etten voinut viimeisellä tunnilla keskittyä mihinkään, en itse asiassa edes istumaan paikoillani. ADHD-lapsi parhaimmillaan (ei minulla sitä oikeasti ole mutta opettaja olisi voinut ehkä tuon tunnin perusteella niin luulla). Olisin voinut purra käsivarteni irti (itse asiassa se oli jo valmiiksi tunnoton koska olin NUKAHTANUT kirjastoon aiemmin iltapäivällä juuri tuon kyseisen raajan päälle, joten pikku nauskaisu paksuimmasta, siis todella paksusta paksuimmasta, kohdasta ei varmaan olisi tehnyt edes kipeää) ja, nyt hävettää myöntää, mutta annoin itselleni luvan ostaa sikamaisen säkin irttareita ja mennä bussilla kotiin. Lopputunti menikin rattoisasti miettiessä että menisinkö Prismaan, Sokokselle vaiko ihan tuhlaaman sinne työpaikkani alakerran superihanaan karkkikauppaan.

Jännitys tiivistyy...

Tiivistyy...

Tiivistyy...

MUTTA tarina saikin onnellisen lopun, sillä kun olin antanut itselleni sen luvan mässätä niin että maha halkeaa, niin ei tehnyt enää yhtään mieli! Kävelin siis kotiin ja kävin ostamassa itselleni pussillisen kuivahedelmiä (puolet vähemmän kaloreita kuin suklaassa, jota minun irtokarkkipussissa siis on aina eniten) joista söinkin sitten koko pussillisen (apua huomenna varmaan vatsa ihan kuralla, toisaalta olen rääkännyt mahaparkaani niin paljon, että siitä on toistuvien karkkikäsittelyn jälkeen tullut lähinnä terästä) mutta poitti siis oli se, etten syönyt karkkia! *Nyt ojentaa itselleen karkistakieltäytymisen Nobelin palkintoa ja kumartaa niin että pää koskee polvia.