Eilen sitten tähän tyttöön upposi melkein rasiallinen margariinia ja yli puoli pakettia (siis paketti oli iso) hapankorppuja plus tietysti päivän aikana kaikenlaista muuta moskaa mutta vituttaa vaan nuo hemmetin iltasyöpöttelyt... Tänään sitten yritän ottaa (taas kerran) vahinkoa takaisin minkä siis aloitin jo reippaalla aamulenkillä. Huoh. Pitäisi vaan oppia syömään säännöllisesti niin ei kävisi näin.

Lueskelin illalla aika montaa syömishäiriöblogia ja voi luoja miten kaikki BED-potilaat toimii samalla tavalla (ahmimisputket, häpeä, vielä kerran -ajattelu, huomenna sitten -ajattelu, salaa syöminen, ruokakauppastrategiat...), ainakin näiden blogien perusteella. Alkoi itseänikin ihan vituttaa, en minä halua määritellä itseäni ensisijaisesti ahmijaksi, voi luoja, en miksikään syömishäiriöiseksi! Tahdon tästä eroon mahdollisimman nopeasti, ilman että kukaan saa tietää, salassa ja kiireesti (nuo sanat kuvaavat aika hyvin myös syömistottumuksiani), koska häpeän tätä ongelmaani. Elämäni koostuu häpeästä ja ahmimisesta. Eipä kovin hohdokasta. En halua jatkaa näin.

Ja jos järjellä ajattelen, olen edistynyt mahtavasti - tunteella ajateltuna junnaan edelleen samassa ja tulen hulluksiiiiiiiiii!! Viime vuonna samaan aikaan olin vielä todella, todella pahassa jamassa. Koko viime kesä meni kuin sumussa, ahmin melkein joka päivä. En halua että pilaan tämänkin kesän. Ja en usko että niin tapahtuu, koska minusta oikeasti tuntuu että onnistun ja pääsen tästä eroon. Tai paremminkin saan tämän hallintaan, koska luulen että tämä syömävamma on loppuelämäni seuranani: kerran ongelmasyöppö, aina ongelmasyöppö.

Joten päivä kerrallaan, eihän tuo eilinenkään ollut paha muuta kuin henkisellä tasolla. En jaksa alkaa (tai en haluaisi jaksaa alkaa) niuhottaa muutamasta hapankorpusta. Tänään sitten vain yritän kovemmin.